Toiminta-ajatus

Sibbo-Vargarnan yleisurheilujaosto tarjoaa urheilutoimintaa; 6-vuotiaista lapsista aikuisiin ja veteraaniurheilijoihin. Kesäisin harjoituksia ja kilpailuja järjestetään Nikkilän urheilukentällä, ja talvikaudella harjoitukset järjestetään pääosin monitoimihallissa.

Nuorimpien lasten ryhmissä tutustutaan yhdessä eri yleisurheilulajeihin ja samalla he oppivat monipuolisesti kehonhallintaa, nopeutta ja ketteryyttä. Treeneissä hauskanpito on kaiken A ja O ja tavoitteena on saada lapset liikkumaan monipuolisesti. Lasten kasvaessa keskitytään harjoituksissa entistä enemmän eri yleisurheilulajien tekniikkaan. Vanhempana monet seuran urheilijat keskittyvät omiin lajeihin ja keskittyvät kilpailemiseen sekä omien tavoitteiden saavuttamiseen. Seuratominnassa keskitytään iästä ja tavoitteista riippumatta aina urheilun tuomaan iloon ja tsempataan toinen toisiamme kohti omia tavoitteita.  

Tärkeintä SV yleisurheilulle on, että kaikki viihtyvät toiminnassa ja saavat nauttia seuran hienosta yhteishengestä. Tavoitteenamme on lisätä urheiluniloa nuorissa ja saada heidät aktiivisesti liikkumaan ja kiinnostumaan urheilusta.

SV:n yleisurheilijat ovat viime vuosina menestyneet erittäin hienosti. Vuosi 2019 oli jaoston historian paras 22:lla SM-mitalilla ja kolmella maajoukkue-edustuksella. Suomen seurojen menestyksiä vertailevassa Kalevan Maljassa SV oli 12. sijalla.